tassusankarit_artikkeli_paakuva
LAHJOITA NYT
tassusankarit_artikkeli_paakuva

Avustajakoirat

Tassusankarit

”Avustajakoira on tuonut elämääni turvallisuutta, itsenäisyyttä ja sosiaalisuutta”, kertoo avustajakoiraa arjessa apunaan käyttävä Ella Vanhala. Samat sanat toistuvat usein avustajakoiran emäntien ja isäntien kanssa keskustellessa. Näiden arjen superapulaisten merkitystä onkin vaikea ymmärtää, ennen kuin kuulee sen käyttäjiltä itseltään.

Itsenäisyys

Vammainen ihminen joutuu jatkuvasti pyytämään apua muilta. On raskasta, kun oma tila ja itsenäisyys häviävät ja on aina toisen avun varassa. ”Avustajakoiran ansiosta olen vapaampi avustajastani ja puolisostani. Koira tekee sellaisia pieniä asioita, jotka merkitsevät minulle ihan valtavan paljon. Sairauteni takia esimerkiksi kumartelu on minulle vaarallista. Koira nostaa ja tuo tavaroita, joihin en muuten ylettyisi”, kertoo avustajakoira Olivian emäntä Kati Jokelainen. ”Vapaus tarkoittaa myös mielen vapautta. En koe olevani samalla tavalla vammainen ihminen, kuin jos lähtisin ihmisavustajan kanssa liikenteeseen. Koiran kanssa koen olevani täysipainoinen ihminen, ilman toisen henkilön apua. Se on äärimmäisen tärkeä asia. Sitä ei voi ymmärtää, ennen kuin sen on itse kokenut”, Kati jatkaa.

Turvallisuus

Kati Helenius vammautui vuonna 2004 ratsastusonnettomuudessa, viisi vuotta myöhemmin hän sai avustajakoiran, joka muutti hänen elämänsä täysin. ”Minttu on mulle koko elämä. Ilman avustajakoiraa en pystyisi asumaan itsenäisesti. Mä luotan Minttuun täysin. Se ennakoi vammaani liittyvät kohtaukset ja osaa auttaa niiden aikana, hakemalla vaikkapa pillimehun tai kännykän tarvittaessa. Hätätapauksessa Minttu osaa avata asuntoni oven kaukosäätimellä ja hakea apua ulkona liikkuvilta ihmisiltä”, Kati kertoo.

Sosiaalisuus

Avustajakoira Jopon emäntä Elina Ino ei pysty vammansa takia tuottamaan puhetta, vaan käyttää kommunikoinnissaan puhesyntetisaattoria. Aiemmin Elina ei juuri liikkunut yksin ulkona: ”Tykkään ulkoilla ja mennä vaan katsomaan ihmisiä. Aiemmin ajattelin aina, että entä jos jotain sattuu, eivätkä ihmiset tajua tulla auttamaan. Nyt kun mulla on Jopo, en voi jäädä sisälle empimään. Jopon myötä olen tullut itsenäisemmäksi ja saanut rohkeutta mennä hoitamaan asioita ilman avustajaa tai kaveria.”

Avustajakoiria tarvitaan lisää

Vähäisten varojen takia avustajakoiria valmistuu vain muutamia vuodessa, kun tarve olisi kymmenille. Koiraa voi joutua odottamaan jopa kymmenen vuotta. Se on liian pitkä aika. Sinä voit auttaa lahjoittamalla. Pienikin summa on avuksi, kun tavoitteena on saada lisää avustajakoiria niitä tarvitseville. Kiitos, että lahjoitat.

Avustajakoira on erityinen, vammaisen ihmisen eläväksi apuvälineeksi koulutettu koira. Se auttaa omaa isäntäänsä tai emäntäänsä lukuisissa arjen askareissa. Se voi esimerkiksi nostaa tavaroita, avata ovia ja auttaa pukeutumisessa sekä riisuutumisessa. Valmiin avustajakoiran hinta on noin 20 000 euroa. Käyttäjälleen koira on maksuton.

Tutustu avustajakoiriin ja niiden käyttäjiin

  • Elina ja Jopo
    ”Näin pienenä tyttönä messuilla avustajakoiran ja ajattelin, että jonakin päivänä mullakin on oma avustajakoira.”
  • Kati ja Olivia
    ”Avustajakoira tarkoittaa minulle vapautta muista ihmisistä.”
  • Sanna-Kaisa ja Orvokki
    ”En olisi ikinä uskonut, että voin elää näin täysipainoista elämää.”
  • Suvi ja Oliver
    ”Oliver on tuonut elämääni sellaista iloa, jota ei voi sanoin kuvailla.”
  • Pauli ja Aamu
    ”Avustajakoiraa voi joutua odottamaan jopa kymmenen vuotta. Se on liian pitkä aika.”
  • Marjo ja Heppu
    ”Heppu on kuntouttanut mua valtavasti.”
  • Kati ja Minttu
    ”Minttu on mulle koko elämä. En pärjäisi kotona ilman Minttua.”
  • Ari ja Eddie
    ”Eddie on paras ystäväni.”
  • Ella ja Korall
    ”Avustajakoira Korall on muuttanut mun elämän aivan täysin.”